Hoitomuodot ja tutkimus

Tutkimus

Naprapaatin suorittaman tutkimisen lähtökohtana on haastattelu, jossa selvitetään potilaan sairaushistoria eli oireiden alkamisajankohta ja syntytapa, oireiden esiintyminen, luonne, haitta-aste sekä kehityssuunta. Haastattelussa selvitetään mahdollisten muiden sairauksien ja hoitoon vaikuttavien tekijöiden olemassaoloa esim. käytössä oleva lääkitys, tapahtuneet onnettomuudet ja työolosuhteet.

Tutkimuksessa selvitetään potilaan oireiden alkuperää muun muassa ortopedisten, neurologisten ja verenkiertoa tutkivien testien avulla. Lisäksi arvioidaan nivelten liikkuvuutta ja pehmytkudosten kosketusarkuutta.

Tutkimuksessa kiinnitetään erityistä huomiota potilaan ryhtiin ja mahdollisiin kehon asentovirheisiin. Naprapaatti analysoi kävelyä, lihastasapainoa ja arvioi lihasvoimia sekä potilaan työ- ja toimintakykyä sekä muuta mahdollista kuntoutustarvetta. Lisäksi naprapaatti selvittää potilaan oireiden alkuperää niveltason liikkuvuustesteillä.

Hoitomuodot

Hoidon tavoitteena on normalisoida nivelten liikkuvuutta ja pehmytosien toimintaa sellaisissa nivelissä, joissa liikkuvuus on häiriintynyt, sekä vähentää kipua.

Naprapaatti käyttää mm. passiivisia nivelten käsittelytekniikoita; manipulaatio-, liike- ja pehmytkudostekniikoita, joiden tavoitteena on palauttaa nivelten normaali liikelaajuus.

Aktiivisina menetelminä käytetään mm. lääkinnällistä harjoitusterapiaa eli lihasvoimaa, -kestävyyttä, ja nivelten liikkuvuutta normalisoivia harjoitteita sekä ergonomista neuvontaa. Lisäksi apuna voidaan käyttää fysikaalisia hoitomenetelmiä, kuten lämpö-, kylmä- ja sähköhoitoja.

Mobilisaatiossa nivel, jossa on liikerajoitus, viedään ääriasentoon toistuvasti ilman fysiologista liikelaajuutta ylittävää voimaimpulssia. Mobilisaation yhteydessä nivelen liikelaajuutta lisätään venyttämällä pehmytkudoksia.

Manipulaatiossa nivel, jossa on liikerajoitus, viedään passiivisesti ääriasentoon ja siihen kohdistetaan suora, tai vipuvarren välityksellä epäsuora, voimaimpulssi. Impulssin aikana nivelen fysiologinen liikelaajuus ylittyy hetkellisesti. Tavoitteena on nivelen liikelaajuuden nopea palauttaminen.

Tiesitkö...
Naprapaatti huolehtii potilasturval-
lisuudesta päivittämällä ja kehit-
tämällä ammattitaitoaan.

Hän kirjaa ja säilyttää tarvittavat potilastiedot lain edellyttämällä tavalla.

Naprapaatti saa koulutuksessaan perustiedot potilaslainsäädännös-
tä, potilaan oikeuksista sekä etii-
kasta.

Käytännössä naprapaatti arvioi suunnittelemansa hoidon hyötyjä ja haittoja sekä hoidon tarpeelli-
suutta.






  © 2005 Naprapaatti Ari Toropainen. All rights reserved.